Näytetään tekstit, joissa on tunniste helsinki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste helsinki. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. heinäkuuta 2013

keep your hopes up high and your head down low


Käytiin viime viikonloppuna Helsingissä; tarkemmin sanottuna Rock the Beachissa Hietsussa (28.-29.6.) ja Tuska Open Airissa Suvilahdessa (30.6.). Pysähdyttiin myös katsomaan Pride-kulkue lauantaina, ei _ihan_ ehditty Senaatintorille asti. :P


 

A Day to Remember 28.6.

Thirty Seconds to Mars 28.6.

Perjantaita edustaa nyt vain kaksi kuvaa, joista ensimmäisessä on miun syy sille miks piti mennä (jo) sillon. <3 Apulantakin nähtiin, ADTRin takia vähän kauempaa eikä siitä tullut kovin hyviä kuvia saatua. 30StM jäätiin kattomaan kauemmas, ei kauheasti innostanut meitä. Ihan hyvä veto oikeastaan, oli ihanaa vain istuskella, nauttia luonnosta ja musiikista ja seurata auringonlaskua. :) Eräistä häiriötekijöista huolimatta. Hietsu on kaunis paikka.

Keikoista mainittakoon vielä, että ADTR anto vähän viilennystä vihaiselle linnulle ja 30StM kalasteli yleisöä ihan hirveästi lavalle. Oli niillä Suomen lippukin siellä liehumassa. Ihan cool varmasti niille faneille. :P

Helsinki Pride -kulkue 29.6.

Marching for those who can't


RTB:n sisäänkäynti :D

Royal Republic 29.6.
Ihania miehiä ja musiikkia Ruotsista. <3 

Lauantaina tosiaan ehdittiin pyörimään keskustassa jonkun aikaa ja kiivettiin Tuomiokirkon portaatkin ylös. Eduskuntatalo unohtui, mutta ehkä nekin portaat pääsen vielä joskus kävelemään. Mukaan tarttui kaupoilta ihan kiva saalis (joka kasvoi vielä sunnuntaina), mutta siitä lisää myöhemmin. Illalla tuli oma reissun kohokohtani kun Rammstein esiintyi. Sitä oli odotettu! :) Enkä ihan uskonut että oikeasti joskus näkisin livenä ne.

RAMMSTEIN! 29.6.2013


Mein Teil


Bück Dich (!!)

Pussy

Bück dich oli kiva yllätys, en ainakaan itse osannut yhtään odottaa sitä. :D Mein Teilkin oli lavashown puolesta loistava, niinkuin moni muukin kyllä. Du hast ja Ich will täytyy mainita myös, ne kun olivat varmaan ne kaksi biisiä mitkä kaikki osaa ja tietää parhaiten. Ihan jees Du hastissa kun kuulu melkeinpä vaan yleisön ääni pelkästään... :D Tai sit miun korvatulpat jotenki oudosti eristi ääntä tai jotain en tiedä. 


Amaranthe 30.6.

Nightwish 30.6.

Sunnuntaina kauppojen kiertelyn jälkeen seikkailtiin metrolla Sörnäisiin ja Suvilahteen ja Tuskaan, jossa pääsimme melkein heti katsomaan Amaranthea. Missattiin Nightwishin nimmarinjakosessio sen jälkeen. :( Oltiin vähän epätietoisia sen alkamisajankohdasta. Mutta lohdutukseksi tuhlattiin rahaa Levykauppa Äxän kojulla. Illalla sitten festariviikonloppu päättyi Nightwishin keikkaan ja bussimatkaan kotia kohti.

Vasemmalla: Rammstein - Rosenrot, Sehnsucht, Mutter
Keskellä: ADTR - Homesick, ETF - Escape the Fate, BFMV - Scream Aim Fire
Oikealla: Koushun Takami - Battle Royale (the Novel)

Jeeeei kohta on kaikki ETF:n levyt kai tietääkseni. :) BFMV:n levyn otin ihan sokkona, en tiennyt yhtään etukäteen millainen levy tuo on mutta se ei maksanut paljoa nii otin riskin. Ja kyllähän sitä kuuntelee, The Poison on parempi mutta menee tuokin. :) Rammsteinin levyjä ei aiemmin miula ollutkaan, nyt on ihan hyvä tilanne. Osan näistä levyistä ostin sieltä Äxän kojusta ja osan Keltaisesta Jäänsärkijästä.

Ja Battle Royale!!! Se romaani!!!!!! En ikinä uskonut sitäkään että joskus omistaisin sen tai että edes pääsisin lukemaan sen. Ja nyt voin! Kannatti käydä Fantasiapeleissä!! Sinne meni rahaa muutenki ihan kiitettävästi, paikkailin vähän miun mangakokoelmia, korjaan hyyyyyyvin vähän koska englanninkieliset mangat on kal-lii-ta. Narutoa pitäis ostaa vielä väh. sellaset 15 osaa... Huomasin vasta kotona että ne eng. kieliset on pikkasen isompia ku suomenkieliset. Kivalta näyttää hyllyssä kun välissä on sellanen pienempi/isompi versio. :D Mutta minkäs teet. Mutta asdddddddd ihanaa tää kirja, elokuva oli ihan ok ja manga oli yks parhaimmista mitä oon lukenut, ja nyt pääsen vihdoinkin näkemään millanen tää alkuperänen teos on. Tai ei tietenkään alkuperänen koska tää ei oo japaniks jne jne mutta kuitenkin, hii. :) Ehkä voisinkin siirtyä tästä blogista nyt sen pariin.

(Kunhan netti tulee takasin ja voin julkasta tän...)

Ps. Jyväskylään jäin varasijalle, masentuneena oon tässä odotellut jos vaikka sieltä vielä nousisin hyväksytyksi ja valituksi. Puolen pisteen päähän jäin... :( Asuntojakin pitäis kattoa mut ei kauheesti huvita kun haluisin vaan Jkl:ään ja kun ei tiedä pääsenkö sinne edes. Au pairiksikin olen yrittänyt päästä mutta ei miun profiili taida olla tarpeeks kiinnostava + oon aina auttamattomasti myöhässä kun uusia perheitä ilmaantuu sinne sivustolle, aina on jo jotain 100+ hakemusta mennyt niille. :/

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

i'm trying to make sense out of all of this

Hui. Katoin tuossa vähäsen aikaa sitten wilmasta 4. jakson lukkarin, kopioin sen kalenteriin ja tein siitä vielä paperiversion kaapin oveen niinkun miula on ollut tapana ties mistä luokasta asti, ja yhtäkkiä tajuntaan vaan iski että herranjestas, se on viimenen jakso lukiossa ikinä! Kaksi kuukautta enää normaaleja koulupäiviä, sen jälkeen potkijaisten ja penkkareitten kautta lukulomalle ja sit tappamaan ranne/peukalo vielä viis kertaa ylppäreihin. Sitten ei enää ikinä ole mitään varsinaista tarvetta mennä lukioon enää (kuviksen diplomityötä lukuunottamatta). Aika pelottavaa. Kamalaa. Sit miula on maaliskuusta kesäkuuhun asti ihan vaan pelkkää olemista (+kuviksen diplomityö), koska olen laiska jne enkä ole hankkinut sille ajalle mitään työpaikkaa. 

Kesätöittenkään eteen en ole tehnyt mitään, mutta elättelen kovasti toivoa että pääsisin edes kahdelle riparille. Yhdelle tavalliseksi isoseksi ja yhdelle vastuuisoseksi, tai vaikka useammallekin jos vain mitenkään mahdollista. Pitää kysellä vielä nuoriso-ohjaajalta miten monelle miula on mahollisuudet päästä ja onks se jo unohtanu kokonaan sen mitä se joskus mietti ääneen, että olisin koko kesän seukkarilla jo...tiedä sitten mitä tekemässä. Ja siitä syksystä pitää kanssa kysyä. Jos en pääse srk:lle ens syksystä seuraavaan kevääseen asti nii... no, varmaan sit yritän käydä jotain kursseja jossakin. Huaah pitää yrittää nyt vaan olla ajattelematta vielä mitään sellasia. D: 

Palaan takasin nykyhetkeen ja sanon että nii tosiaan, jouluretkuilu oli tuossa äsken just ja sen kohde olikin Helsinki. Käytiin kattomassa Don Quijote, tutustuttiin Kallion kirkkoon ja shoppailtiin Jumbossa (sekä syötiin Hesessä pari kertaa). Miun shoppailut vaan jäi hyvin niukiks, en osannu yhtään ajatella mitä voisin tarvita tavisvaatekaupoista, kun vasta tilasin H&M:ltäkin farkut ja pari paitaa, joten metsästin vaan mm. the Crüxshadowsin levyjä. En löytänyt mitään niistä mitä etin, tyhmää. Sitten miun pelihimo puski esiin ja oli pakko käydä tutkimassa Gamestop, löysin Oblivionin viis euroo halvemmalla kun mitä Citymarketissa oli, ostin sen. (Jee, vihdoinkin sain sen! :D) Jotkut muut pelit myös herätti mielenkiintoa, sellaset alennuksessa olevat (+ Alice: the Madness Returns, jota tuskin oisin uskaltanu ikinä pelata), mut päätin hillitä itteni. Nyt kun vaan saisin itteni jatkamaan Persian prinssiä siten, että sen jaksais pelata loppuun, nii oisin onnellinen edes hetken aikaa~

Onnellisuudesta puheenollen, pitäiskin lukee sitä uskontoo oikeesti nyt. Vieläkin tuossa ekassa kirjassa, en edisty ikinä! Miks oon näin laiska yhyy angst viilsviils. Niin ja lainasin kaverin avustuksella Savonlinnan kirjastosta pari englanninkielistä kirjaa, en edisty niissäkään. Mut onneks hei kohta on joululoma, ehkä mie sillon pystyisin lukemaan vähän enemmän. Kaikki toivoni on nyt siinä... Mut joo, nyt jos sitä uskontoo _ihan_oikeesti_.

ps. joo, päätin jättää tän ulkoasun nyt tälläseks ainakin jokskuks aikaa. ehkä miule joskus taas iskee erilainen inspiraatio ja vaihdan tätä jälleen. 
ps2. miula oli taas joku toinenki juttu mielessä mut se unohtu. eikun nii, miule iski nälkä. ._____. [x] tärkee. 
ps3. relient k vaikuttaa taas otsikossa :D<3

perjantai 9. syyskuuta 2011

you're building me up just to break me down

YAAAAAAHHHHHHHHH itkettääääääää Breathe Carolina tulee näemmä Helsinkiin ens kuussa (3.10.), ikärajaton ja 18e (+2e), olin ihan intona ja elättelin toivoa että ehkä saisin jonkun raahattua mukaan (nimenomaan raahattua, koska tietääkseni kukaan kavereistani ei kys. bändiä kuuntele), kunnes tajusin tarkistaa että kyseinen päivä on MAANANTAI, ja sillon on vieläpä SAKSAN YO-KOE. Okei, ehkä olis mahdollista vielä ehtiä keikalle, joka alkaa klo 19:00, ellei kirjotuksissa menis ihan kamalan pitkään ja pääsis heti hyppäämään junaan ja kaikki olis aikataulussa mitä tuskin olis kun olis kiire, mut ois se silti ehkä mahdollista, mut sit tyssää viimestäänki siihen, että _ei _kukaan_iki_maailmassa_ lähtis maanantaina miun kaa Helsinkiin asti, varsinkaan jos ois noin epävarmaa kaikki että ehtiskö edes. Tai ehkä se vaan johtuiskin miusta. 

t. nimim. bonus 

Breathe Carolina - I.D.G.A.F

Breathe Carolina - Hello Fascination

maanantai 27. kesäkuuta 2011

but if you get up you can break away

Pitkästä aikaa, tai siltä ainakin tuntuu. :D Oon tällä hetkellä edes jollain tasolla ylpee itestäni, tavallaan...koska 1) sain vihdoinkin ostettua ja annettua läksiäislahjan meidän vaihtarille 2) ehdin lisätä kirjaston kirjoille laina-aikaa ja ehdin palauttaa senkin mitä en halua lukea enempää *köhruotsiaköh* 3) sain kaverilta lainaksi Nalle Puh ja filosofit -kirjan, minkä lisäksi sain tänään ostettua Suomalaisesta Kirjakaupasta Järjen valossa: Elämänviisautta filosofiasta sekä Opin kaiken tietämäni televisiosta: Filosofiaa sohvaperunoille -kirjat! Jälkimmäinen hurmasi erityisesti nimellään ja alennushinnalla, mutta myös takakannen tekstillä, jossa on mm. sitaatti "Onnistuu välittämään filosofiset ideat esimerkillisellä lennokkuudella ja selkeydellä." Onhan tuossa sivuja (~300), mutta uskoisin että mukavampaa sitä on lukea kuin jotain koulukirjoja, vaikka pitäähän nekin kyllä lukea edes suurinpiirtein vielä ennen kirjoituksia... Onneksi on vielä aikaa.

Nyt odotan torstaita, jos pääsisin silloin käymään Savonlinnassa erään kaverini kanssa ja voisin ostaa lahjan toiselle kaverille ja jos saisin rahaa niin rustolävistyksen itelleni. (Paitsi jos siellä käy kortti, voisin sitten tuhlata sieltä taas rahaa jos en käteistä saa keltään....) Pitää myös katsoa onko siellä niitä venytyskoruja. (Tosin jos suunnitelmat onnistuu, niin ei haittaa vaikkei olisikaan - voin sit ostaa Helsingistä. c;) Ja niin, muistan lukeneeni lehdestä että Savonlinnassa olisi jossain jonkinlainen kiinalaisen tavaran näyttely? Käsinmaalattuja... Ja voi sieltä käsittääkseni jotain ostaakin. Pitäisi vain tarkistaa missä se on ja monesta moneen auki, ja kiinnostaisiko kaveria edes käydä siellä. :D Mitähän muuta, ei varmaan mitään. En haluaisi käydä pyörimässä Seppälässä tmv. kun mukaan tarttuisi jotain turhaakin turhempaa kuitenkin, ja etenkin jos sinne Helsinkiin, niin säästyisi sitten rahaa sinne. :p
 
(c) ...-Wink-.../flickr

Ehkä voisin kirjoittaa jotain viime viikostakin, mikä oli hyvin... traumaattinen. Okei, se oli vain yks juttu niistä, tapahtui paljon muutakin ja ennen kaikkea kaikkea kivaa. :) (hihi, sanojen toisto .__.) ..Olikohan se edes keskiviikko? Oletan että se oli, muistelisin että puhuimme silloin torstaista ja ihmettelimme miten seuraava päivä ei ollutkaan perjantai. Eli siis, menin keskiviikkona kaverini... tässä kohdassa herää kysymys, pitäisikö selvyyden vuoksi antaa heille kirjaimet? etunimen mukaan? :D ehkä se voisi olla ihan hyvä. *öhöm* Olin siis sanomassa, että menin kaverini S:n luokse, ja vaihtarimme tuli mukaan koska hän seurustelee S:n veljen kanssa. Yleisesti ottaen juttelin S:n kanssa jotain randomia ja suunnittelimme esim. yhteen muuttamista - nähtäväksi jää muutammeko... Myöhemmin illalla S, minä ja vaihtari lähdettiin sitten toisen kaverin, H:n, luokse ja saunoimme heidän uudella saunallaan. Lähtiessämme pois jouduimme itikoiden hyökkäyksen kohteeksi. ._____.

Onneksi kyyti takaisin S:n luokse kuitenkin saapui pian: S:n veli, vaihtarin poikkis, tuli hakemaan meidät autolla (ja hänellähän ei ole vielä korttia, mutta hänen kyydillään menimme H:nkin luokse) ja hyökkäsimme sinne karkuun itikoita, joista osa tuli perässä autoon aiheuttaen lievää hetken kestävää paniikkia kunnes suurin osa ilmeisesti kuoli. Tai ainakin hävisi jonnekin. Pari minuuttia matkanteon alettua miulle iski tunne, että täähän on just kun jostain traagisesta elokuvasta - musiikki pauhaa, enemmän tai vähemmän kortiton kuski mutkittelee ja tuntuu omasta mielestäni ainakin ajavan hieman liian kovaa - ja sanoin kavereille takapenkillä jotain tyyliin: "tää tuntuu ihan sellaselta hetkeltä elokuvassa, että kohta tulee kolari." Ja yllätys yllätys: mäen takana keskellä tietä seisoo hirvi. Voitte kuvitella sen kiljumisen ainakin takapenkillä, muistan vain kun S kiljui veljelleen "hirvi! hirvi! pysähy!" :D Noh, kyllähän se sitten kerkesi jarruttaa eikä mitään pahempaa sattunut, selvittiin säikähdyksellä. Hirvi juoksi metsään ja perästä meni vielä toinenkin, hyvä ettei kuski ehtinyt lähteä takaisin liikkeelle. Jäimme hetkeksi tuijottamaan hirviä jotka olivat metsässä (tosin ite en erottanut niitä sieltä, nyyh) ja jatkoimme turvallisesti & hitaammin matkaa heidän kotiinsa.

H päätti myös jäädä S:n luo yöksi, ja yritimme hienolla tunnin puhelulla saada kaverin nimeltä K liittymään seuraamme, mutta kuten arvata saattaa emme onnistuneet... :D Loppuilta/alkuyö meni puhelun lisäksi syöden tomaatteja, kurkun viipaleita ja viinirypäleitä, ulkona juostessa ja H:n kanssa p-miehille naureskella. Lopulta päädyimme (mie, S ja H) vierashuoneeseen, jossa katsoimme elokuvan (Flamingo...ja loppua en muista) ja nukuimme hienosti vierekkäin isossa sängyssä. Seuraavana päivänä kävimme H:n luona mm. pelaamassa Wiitä, jonka jälkeen palasin vaihtarin ja S:n kanssa takaisin S:n luo. Iltapäivä meni rattoisasti, ja kotiin tultua sainkin yllättäen K:lta pyydön tulla hänen luokseen perjantaina viettämään juhannusta. Menin tietenkin, ja heillä olo pidentyikin sunnuntaihin asti. :D

Ensimmäinen yö meni mökissä, jossa kokeilimme paria juhannustaikaa (toinen tosin jäi hieman kesken...), katsoimme kokkoa, ajoimme mönkijällä (:D), söimme ja saunoimme/uimme. (Uin ensimmäisen kerran tänä kesänä!) Unohtamatta Cluedon pelaamista, mitä taisi tulla tehtyä vähän liikaakin ehkä. :D Mutta oli kivaa. Lukuunottamatta merenmiehien massakuolemaa ja metsässä piileskelleiden (....taivutus) sulhasten...noh, loputonta piileskelyä ja kenties karkuunlähtöäkin. :c Lauantaina söimme mustikkapiirakkaa, pelasimme Cluedoa ja katsoimme kai silloin Easy A:n. Ja kävimme taas saunassa, tällä kertaa vesi vain tuntui ihan jääkylmältä emmekä uskaltaneet uida. Sunnuntaina söimme vähän lisää mustikkapiirakkaa ja vaihdoimme Cluedon Kalmankujaan (vai mikä se oli D:).

(c) JPhilipson/flickr
  
Mutta joo, sellainen keskiviikko-torstai ja juhannus. :) Tällä viikolla lähtee sitten vaihtari takaisin Koreaan keskiviikkona, torstaina S:n kanssa Savonlinnaan jos kyydit löytyy, ja jos kaikki muistaa ja suunnitelmat onnistuu ja on yhä voimassa niin sen jälkeen mennään taas porukalla S:n luokse yöksi. Lauantaina alkaa isosten ja ohjaajien osalta kesän 2. ripari, joka loppuu ensi viikon lauantaina. Sitä seuraa 14.7. konfisharjoitus ja saman viikon sunnuntaina itse konfirmaatio. Sitten 18.7. jos/KUN kaikki onnistuu niin menen S:n ja K:n kanssa Hesaan! Oijoi, odotan innolla että pääsen taas Kamppiin ja syömään sushia. *w* Lintsilläkin olisi tarkoitus käydä, jos osataan mennä ratikalla... Tai ehkä vain kävellään. :D Pitäisi kai tutkia netistä mitä laitteita siellä on, en ole käynyt moneen vuoteen (viimeksi kutosluokalla, ellen ihan väärin muista) ja siinä ajassa on ehtinyt tulla varmaan miljoona pari uutta laitetta. :p Ja tosiaan, joku levykauppa olisi myös kiva löytää! Miulla on ihan kauhee lista kaupoista, minkä tein kun käytiin lukion ykkösellä kulttuurimatkalla siellä ja olen lisäillyt siihen aina kun uusia on tullut vastaan, muistaakseni olen merkannut sinne ainakin yhden levykaupan mutten tiedä onko se vielä pystyssä. Ei edes ehditty silloin etsimään sitä sieltä. .__.

Enköhän nyt ole kirjoittanut ihan tarpeeksi kaikkea taas, jospa nyt tekisin listan ainakin suurin piirtein siitä mitä tarvitsen riparille mukaan, ja sitten voisin ehkä pelata taas Fable 3:a. Viikkoon en ole pelannut enkä ensi viikollakaan voi pelata, niin pitää käyttää tämä viikko sit taas siihen. Muuten tuntuu, että jos on pelaamatta sitä lähes kuukauden niin ei enää huvita. .__. En kyllä muista yhtään mihin jäin viimeksi. Pitäisi kai mennä Auroraan tjs, mutta pitäisi myös hankkia paaaaaaaljon rahaa ja taisi olla erään naisen saaminen vaimoksikin kesken... :D En vain löytänyt sitä sieltä linnan pihalta mistään, nyyh. Sillä Sankarilla on jo muutenkin kyllä ihan liikaa vaimoja, mut silti, haluan vielä tuon sille! Mut joo okei lähen tästä pelaamaan.

ps. näin joskus viikonloppuna kai jonkun unen liittyen Fable 3:een. miun piti puolustaa jtn telttaa jtn monstereita vastaan joidenki tyyppien kanssa, mut ne kuoli ja jostain syystä jäin ite henkiin, sit miut siepattiin ja vietiin töihin tehtaaseen missä käytettiin lapsityövoimaa (monsterit, tehdas ja se kaupunki oli suoraan siitä pelistä, ja pari hahmoakin), mut miut vietiin kuitenki jonnekin keittiöön ja sit kai joku selitti miule jtn miten sieltä pääsis pois tai jotain, se loppu on ihan sekavaa enkä muista siitä mitään kun randomeja kuvan pätkiä. :c ainakin taisin rakastuu johonkin kun jostain kautta sain käytyä ulkona ja sit suunniteltiin karkaamista sen kans mut en uskaltanu ainakaan vielä sillon lähtee minnekään. nyyh miksen lähteny. :c


ps2. oli tarkotus laittaa tähän vielä yhet jännät laulunsanat, mut ehkä yhistän ne johonkin lyhkäsempään postaukseen sit joskus.

lauantai 28. toukokuuta 2011

run, run away, run, run, if you wanna have fun.

(c) D Sharon Pruitt

D Sharon Pruitt on kyllä ihan mahtava kuvaaja. Samoin on myös flickr:ssä nimimerkin Stuck in Customs omaava henkilö... <3 On toki muitakin, mutta heiltä on eniten kuvia tullut kerättyä ja kateltua.

*huokaus* Piti aloittaa kirjoittaminen jo lähes tunti sitten, mutta eksyinpä taas flickristä kuvia ettimään. :D Ihan kiitettävästi niitä taas löytyi, ja kivasti pääsin kesäfiilikseen uudelleen~ (hih, tuntuu hassulta, kun yritän kirjoittaa vähän selvemmin, vähän enemmän kirjakielellä. :D tuli vaan todettua, että näytti aika hirveeltä se edellinen postaus...)

Mutta niin siis, mitähän nyt edes kirjottasin. Noh, tietenkin on ihanaa että kesä on täällä, tai ainakin yrittää olla, ja kohta on kesälomakin! Enää viikko, eikä siihenkään sisälly kuin kolme koetta (englanti, mantsa ja äidinkieli, mistä meillä on koe cocktail partyn muodossa), yksi vapaa päivä, kirkossa käynti + jtn siivoilua sekä lauantaina kevätjuhla. Mantsan koe vähän ehkä pelottaa, en ole lukenut yhtään ja tällä menolla en varmaan luekaan. D: Pakko pakottautua joku päivä edes muistiinpanot selaamaan läpi. Viimeinen pakollinen kurssi, joten vähän pakko päästä läpi...


(c) Claudio.Ar/flickr

Kesän suunnitelmista voisin kyllä jtn laittaa ylös. Tai vaikka koko loppuvuoden. Kattoo nyt mitä tulee, harvemmin osaan suunnitella etukäteen mitä teen tai mitä kirjoitan jne... :p Mutta siis, kesältä eniten odotan tietenkin riparilla isostelua. Ensinnäkin, kun siellä on mahtavat isoset seurana, meillon hyvä tiimi. ;) Toiseksi, kun ripareilla olo on aina kivaa, ja se paikka on mukava, viihtyisä jne, ja siellä on aina ihan huikea tunnelma! Ja vielä kolmanneksi, kun se on toinen niistä varmoista asioista tässä kesässä. Sen lisäks varmaa, tai ainakin lähestulkoon, on Olavinpäivät. Tai -päivä, eihän se kestä kuin sen yhden... :D

Näiden lisäksi haluaisin todellakin päästä Provinssirockiin! Pendulum, Avenged Sevenfold ja se kaikkein tärkein, Escape the Fate. Ongelmat tähän reissuun vaan on: 1) kanssalähtijät - ketkä? 2) raha, ofc [noh, varmaan pappa betalar -meiningillä se tapahtuis] 3) hotelli sekä se suurin, 4) vanhempien suostumus.

Toinen musiikillinen tapahtuma, mitä on mietitty, tosin reilusti vähemmän, on Karkkugospel. Siellä olis sentään kls. ja Saraste, joista jälkimmäinen todennäköisesti jää näkemättä sitten Maata Näkyvissä -festareilla. :c Hintaa en tuolle muista, jos sitä oli ollenkaan, mutta tässäkin ongelmana yöpyminen, lähinnä. Vanhemmille en ole asiasta edes mitään maininnut. Toinen asia mitä on mietitty tuohon liittyen, on sit että onko se edes miten iso tapahtuma. Että käykö siellä kukaan... Tai siis tottakai käy, mut että kuinka paljon, ja onko siellä muualtakin kuin vain Karkun/Tampereen lähettyviltä ja muitakin, kuin vain siellä opistolla opiskelevia tai joskus opiskelleita. :D

Tuli mieleen vielä yksi ehdoton asia: oopperat. Tai oikeastaan yksikössä, riittää kun näkisin vain yhdenkin niistä, mitä Savonlinnan oopperajuhlilla tänä kesänä esitetään, ja se on Lohengrin. Katselin tänään pitkästä aikaa uudelleen lippujen hinnat ja Lohengrinin esityspäivät, ja huomasin, että siellähän on vielä 90e:n arvoisiakin jäljellä! Okei, se on tavallaan paljon, eikä ne paikatkaan mitään parhaimpia olisi, mutta silti, 90e! Olin jo uskotellut itselleni, ja jostakin sen käsityksen varmaksikin saanut, että ei sinne myydä enää kuin niitä kalleimpia lippuja. Saattaahan Lohengrin tosin olla ensi kesänäkin, mutta ei kesä ole mitään ilman oopperaa... Tosin viime kesänäkään en tainnut päästä käymään yhdessäkään, mutta sen korvasi Coppélia-baletti. :D Mistä tulikin mieleen, että pääsisipä balettiinkin tänä kesänä...
(c) D Sharon Pruitt
Tulee taas pitkääkin pitempi teksti... Mutta muita, mitä haluaisin kesällä tehdä, on tietenkin kavereilla kyläily. Haluisin käydä myös Helsingissä, kun viime käynnistä on kuitenkin jo puolisentoista vuotta. Samalla vois mennä ehkä Lintsillekin... Särkänniemikin kiinnostais. Mutta siis, Helsingissä kiinnostais lähinnä ihan vaan yleinen hengailu (hihi voiks noin sanoo :D mut kuitenki) ja paikkojen kiertely, etenkin Kampin. Kaupoista himottais Cybershop, Backstreet, Blippo (vaikka tuskin sieltä mitään ostaisinkaan, kallis paikka, enkä muutenkaan ole jernuillut aikoihin...) ja Fantsu. Puolenkuunpelit myös, mut oonko käsittänyt ihan väärin, ettei sitä enää olekaan siellä? Niiden sivuilla kun lukee vaan Lahti ja Kouvola. :o Ahhh ja tietenkin sushi! Mikähän se nyt oli, joko Daruma Sushi tai Ichiban. En enää muista kumpaan kaverin kanssa päädyttiin silloin... Pikaisen googletuksen perusteella se näyttäisi olleen Daruma. :) Ja pitäis tosiaan saada sellanen ~4,5mm venytys.

Kesällä olis myös hyvin aikaa uppoutua taas pelien pariin. The Sims 3:een ilmestyy ens viikolla uus lisäosa, Generations/Täyttä elämää, joka tekis mieli taas vaihteeks ostaa. Sitä pelaillessa siis varmaan alkukesä ainakin. :D Simsin lisäks pitää pakottaa itteni yhä uudelleen ja uudelleen pelaamaan Prince of Persia: The Forgotten Sands -peliä. Se on niiiiiiiiiiiin ärsyttävä, kauhean hidas ja yhyy menee hermot sen kanssa aina. .____. Sen takia just pakko jatkaa sitä, haluan sen pois koneelta tilaa viemästä enkä suostu luovuttamaan kesken. Haluan päästä alottamaan Assassin's Creedin, joka tosin varmaan jumittaa ihan yhtä paljon, kun siihenkin internet-yhteyden tarvitsee pelatakseen. :c Mutta toivottavasti muuten olisi kivempi ja saisi nauttia ilman suurempia raivon tuskia. D:

Ja vielä, kun nyt oon taas saanu itteni ihan tyydyttävästi innostumaan tietokoneella/piirtopöydällä piirtämisestä ja värittämisestä, niin voisi harjoitella sitäkin enemmän. Yks kuva mitä oon nyt työstäny, näyttää ainakin tällähetkellä omaan silmään ihan kivalta, eilen vaan iski sit se ylitsepääsemätön ongelma: nenä. Ja huulet. Mutta etenkin nenä. .______. Enkä oikein haluais rajata nenääkään pois siitä, kun ne hiukset on kuitenkin ihan jees ja sit lähtis niitäkin pois. :c Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä... Heinäkuussa olisi myös JulNoWriMo, mut voi olla et se taas vähän jää (=unohtuu). Palapeli odottaisi kanssa valmistumista, aloitin eilen. Edistyy hitaasti mutta (toivottavasti) varmasti.  Ah ja nyt tuli mieleen peleistä vielä, että serkulta on edelleenkin lainassa Final Fantasy VII ja Spyro, pitäis nekin varmaan joskus läpi pelata. D: Ajatus FF7:n jatkamisesta vaan ahdistaa jotenkin. Ehkä en haluu nähä Aeriksen kuolemaa, ehkä en haluu et se loppuu (no joo lol oon vielä ihan alussa, viimeks ne tais lähtee sieltä Cloudin kotikylästä) ja toisaalta hermostuttaa, kun jää kuitenkin niin paljon asioita löytämättä.
                                                                             (c) D Sharon Pruitt

Hohhoh miten paljon turhaa tekstiä! Mut kirjotanki enemmän itelleni kun muille tätä. Jos haluaa useita lukijoita, tulisi kirjoittaa _reilusti_ lyhyempiä tekstejä pari kertaa viikossa, ja pitäisi olla aina ajatukset kasassa ja esittää ne lyhyesti ja ytimekkäästi. Tai jos vaikka kirjottaisikin pitempiä, niin niissäkin olisi aina se punainen lanka ja ne käsittelisi jtn mielenkiintoista, ja ne ilmestyisi sitten harvemmin, että ihmiset jaksaisivat lukea ja kerkeisivät alkaa odottaa seuraavaa postausta.

Mutta niin, vielä jatkuu tämä kesän (wanting/wishing/have-) to-do-lista! :D Pitäisi tosiaan lukea ylppäreihin. Etenkin filosofiaa, kun siitä on kaikki unohtunut, ja siitä on huimat neljä (?) kirjaa. Ei tosin ole paksuja... Lisäks pitäis opetella ruotsia, ajattelin tosiaan, että jos vaikka pärjäisi laajalla sanavarastolla, vaikkei niinkään kielioppia osaisi. Kun kuitenkin, kun nyt tuon tämän kevään yo-kysymysvihkon löysin, niin siinä keskitytään luetun ymmärtämiseen. Reilu 7 sivua tekstiä, 4 sivua kysymyksiä niihin liittyen, 2½:n sivun monivaihtoehto (eikun mikä oli....) kieliopista ja 3 kirjoitustehtävää (tilannerepliikkejä, 50-70 sanaa, 100-130 sanaa). Kirjoittamistakin voisi harjoitella, mutta kyllä se menee kun vain tietäisi niitä sanoja. Terveystiedon kirjaa vois myös selailla ja lukea etenkin muistiinpanot. Pitää yrittää pitää yllä saksan taitoja... Mutta onneks siitä on vielä yks kurssi syksyllä. Filosta on kertauskurssi. Ruotsista olis vapaaehtonen. Jag vill inte, men jag tycker att det skulle vara bättre om jag tar den... :c (nyyh en osaa)

Ahh ja vielä jäi ainakin yks asia uupumaan. Mietin nääs, että vois olla ihan jees lukee taas joku englanninkielinen kirja. Nyt kun olis taas aikaa. Pitää joku päivä juosta kirjastoon tutkimaan sitä surkeaa valikoimaa. Tosin eihän sitä tiedä, jos sieltä löytyis joku The Brightest Star in the Sky:n veroinen helmi... Nälkäpelin vikan osan vois kans lukee jossain välissä loppuun. Ellen muista ihan väärin, niin Maameren tarinoiden vika osa on myös kesken. Ja pitäis alottaa kans yks kirja, minkä nimee en nyt muista, mut tilasin sen kuitenkin joskus joulunaikaan. Kesken on myös vielä monen vuoden jälkeenkin Narnian tarinoiden viimeinen sekä kirjat Labyrintti ja Tähtitaivas. :c

                                                                                                                      (c) Bethan/flickr

ps. toivon, ettei ole ihan kauheita kirjotusvirheitä. huomasin ihan järkyttävän äsken, 'mantsan juhla' kokeen sijaan! :D
ps2. vaikka kauheasti tekisi mieli jatkaa, niin taidan kuitenkin kirjoittaa yhdestä kauempaan tulevaisuuteen liittyvästä suunnitelmasta/pohdinnasta jossakin toisessa, varmaan seuraavassa, postauksessa.
ps3. unohtui vielä, että olis ihan jees päästä käymään Ruotsissa ennen syksyn ylppäreitä. jos siellä vaikka pääsisi käyttämään kys. kieltä edes vähän, ja muutenkin Ruotsi kiinnostaa. tai ainakin Tukholma. :p