Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. heinäkuuta 2013

keep your hopes up high and your head down low


Käytiin viime viikonloppuna Helsingissä; tarkemmin sanottuna Rock the Beachissa Hietsussa (28.-29.6.) ja Tuska Open Airissa Suvilahdessa (30.6.). Pysähdyttiin myös katsomaan Pride-kulkue lauantaina, ei _ihan_ ehditty Senaatintorille asti. :P


 

A Day to Remember 28.6.

Thirty Seconds to Mars 28.6.

Perjantaita edustaa nyt vain kaksi kuvaa, joista ensimmäisessä on miun syy sille miks piti mennä (jo) sillon. <3 Apulantakin nähtiin, ADTRin takia vähän kauempaa eikä siitä tullut kovin hyviä kuvia saatua. 30StM jäätiin kattomaan kauemmas, ei kauheasti innostanut meitä. Ihan hyvä veto oikeastaan, oli ihanaa vain istuskella, nauttia luonnosta ja musiikista ja seurata auringonlaskua. :) Eräistä häiriötekijöista huolimatta. Hietsu on kaunis paikka.

Keikoista mainittakoon vielä, että ADTR anto vähän viilennystä vihaiselle linnulle ja 30StM kalasteli yleisöä ihan hirveästi lavalle. Oli niillä Suomen lippukin siellä liehumassa. Ihan cool varmasti niille faneille. :P

Helsinki Pride -kulkue 29.6.

Marching for those who can't


RTB:n sisäänkäynti :D

Royal Republic 29.6.
Ihania miehiä ja musiikkia Ruotsista. <3 

Lauantaina tosiaan ehdittiin pyörimään keskustassa jonkun aikaa ja kiivettiin Tuomiokirkon portaatkin ylös. Eduskuntatalo unohtui, mutta ehkä nekin portaat pääsen vielä joskus kävelemään. Mukaan tarttui kaupoilta ihan kiva saalis (joka kasvoi vielä sunnuntaina), mutta siitä lisää myöhemmin. Illalla tuli oma reissun kohokohtani kun Rammstein esiintyi. Sitä oli odotettu! :) Enkä ihan uskonut että oikeasti joskus näkisin livenä ne.

RAMMSTEIN! 29.6.2013


Mein Teil


Bück Dich (!!)

Pussy

Bück dich oli kiva yllätys, en ainakaan itse osannut yhtään odottaa sitä. :D Mein Teilkin oli lavashown puolesta loistava, niinkuin moni muukin kyllä. Du hast ja Ich will täytyy mainita myös, ne kun olivat varmaan ne kaksi biisiä mitkä kaikki osaa ja tietää parhaiten. Ihan jees Du hastissa kun kuulu melkeinpä vaan yleisön ääni pelkästään... :D Tai sit miun korvatulpat jotenki oudosti eristi ääntä tai jotain en tiedä. 


Amaranthe 30.6.

Nightwish 30.6.

Sunnuntaina kauppojen kiertelyn jälkeen seikkailtiin metrolla Sörnäisiin ja Suvilahteen ja Tuskaan, jossa pääsimme melkein heti katsomaan Amaranthea. Missattiin Nightwishin nimmarinjakosessio sen jälkeen. :( Oltiin vähän epätietoisia sen alkamisajankohdasta. Mutta lohdutukseksi tuhlattiin rahaa Levykauppa Äxän kojulla. Illalla sitten festariviikonloppu päättyi Nightwishin keikkaan ja bussimatkaan kotia kohti.

Vasemmalla: Rammstein - Rosenrot, Sehnsucht, Mutter
Keskellä: ADTR - Homesick, ETF - Escape the Fate, BFMV - Scream Aim Fire
Oikealla: Koushun Takami - Battle Royale (the Novel)

Jeeeei kohta on kaikki ETF:n levyt kai tietääkseni. :) BFMV:n levyn otin ihan sokkona, en tiennyt yhtään etukäteen millainen levy tuo on mutta se ei maksanut paljoa nii otin riskin. Ja kyllähän sitä kuuntelee, The Poison on parempi mutta menee tuokin. :) Rammsteinin levyjä ei aiemmin miula ollutkaan, nyt on ihan hyvä tilanne. Osan näistä levyistä ostin sieltä Äxän kojusta ja osan Keltaisesta Jäänsärkijästä.

Ja Battle Royale!!! Se romaani!!!!!! En ikinä uskonut sitäkään että joskus omistaisin sen tai että edes pääsisin lukemaan sen. Ja nyt voin! Kannatti käydä Fantasiapeleissä!! Sinne meni rahaa muutenki ihan kiitettävästi, paikkailin vähän miun mangakokoelmia, korjaan hyyyyyyvin vähän koska englanninkieliset mangat on kal-lii-ta. Narutoa pitäis ostaa vielä väh. sellaset 15 osaa... Huomasin vasta kotona että ne eng. kieliset on pikkasen isompia ku suomenkieliset. Kivalta näyttää hyllyssä kun välissä on sellanen pienempi/isompi versio. :D Mutta minkäs teet. Mutta asdddddddd ihanaa tää kirja, elokuva oli ihan ok ja manga oli yks parhaimmista mitä oon lukenut, ja nyt pääsen vihdoinkin näkemään millanen tää alkuperänen teos on. Tai ei tietenkään alkuperänen koska tää ei oo japaniks jne jne mutta kuitenkin, hii. :) Ehkä voisinkin siirtyä tästä blogista nyt sen pariin.

(Kunhan netti tulee takasin ja voin julkasta tän...)

Ps. Jyväskylään jäin varasijalle, masentuneena oon tässä odotellut jos vaikka sieltä vielä nousisin hyväksytyksi ja valituksi. Puolen pisteen päähän jäin... :( Asuntojakin pitäis kattoa mut ei kauheesti huvita kun haluisin vaan Jkl:ään ja kun ei tiedä pääsenkö sinne edes. Au pairiksikin olen yrittänyt päästä mutta ei miun profiili taida olla tarpeeks kiinnostava + oon aina auttamattomasti myöhässä kun uusia perheitä ilmaantuu sinne sivustolle, aina on jo jotain 100+ hakemusta mennyt niille. :/

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Kom närmre, håll mig nära. Jag är inte redo att förlora dig


We cannot stay forever 
these waters are drowning our souls
They drown our souls
And I can't bare the thought of me taking all of you with me
Into the depths of the unknown and 
this is not where we're supposed to be
This place is killing us
it's turning us into something we're not

We're leaving these waters behind for good
The journey ends, a new beginning
It's time to leave your anchors behind
Cut of the chains, they're weighing you down

Once again we will meet the ones we love
Hold them in our arms and dry the tears from their eyes

We're leaving these waters behind for good
The journey ends, a new beginning
It's time to leave your anchors behind
Cut out the chains, they're weighing you down

Once again we will meet the ones we love
Hold them in our arms and dry the tears from their eyes
We're leaving these waters for good this time
So cut of the chains and leave your anchors behind

We're leaving these waters behind for good
The journey ends, a new beginning
It's time to leave your anchors behind
Cut of the chains, they're weighing you down

Olisi ehkä pitänyt arvata jotain näistä sanoista (Far Side And Further)...
Ja A Waltz for Heaven by the Mountains -kappaleesta myös.


I wave you goodbye.  <3

lauantai 12. tammikuuta 2013

even if it takes me not nine, but nine hundred lives


Tää on nyt tosi nopee ja lyhyt postaus, halusin vaan sanoa että katoin just viimesen osan The Cat Lady -pelin let's playsta ja rakastuin sen lopputekstien kappaleeseen.<3 Koko peli oli muutenkin niin ihana ja upea ja koskettava, ite en oo sitä pelannu enkä tiiä tuunko pelaamaankaan (oli sen verran hurja kuitenki :D) mut suosittelen silti ehdottomasti sitä kaikille! :) Kys. peli käsittelee mm. masennusta ja itsemurhaa. 


TheRPGMinxin läpipeluu Cat Ladysta, osa 1


Lopputekstien biisi "Forever" <3

Ps. On a totally different note, Pippin on ihana!!! :D <3333 en kestääää hihi <3<3<3<3

torstai 9. helmikuuta 2012

God help me


AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA paniikkikirjoitus! :D Ja onhan siitä viime kerrastakin jo jonkun aikaa. 

Huomenna siis äidinkielen tekstitaidon yo-koe, voiko kamalampaa ollakaaaaaan no okei voi, vaikkapa saman aineen esseekoe tai tai tai psykan yo-koe tai tai okei ihan mikä tahansa yo-koe. Kaikki ne on ihan yhtä kamalia. Preli meni hyvin hyvin hyvin huonosti, 2+2+3. :D Mut puolustukseks voin sanoo että olin sillon kipee, nenä vuoti ja palelti ja kurkku oli tyhmänä ja varmaan oli ehkä kuumettakin!!!1! Nyt ei oo enää mitään, paitsi nenä ehkä vähän tukossa välillä mut ei anneta sen häiritä. 

Opettaja on antanu tärpeiks tyylin, kertojan ja lähdekritiikin. Tyyli ja kertoja oli molemmat prelissä, kertojaan vastasin mut ilmeisesti se oli hyvin huonosti miula hallussa, ei sillä että oisin kauheesti jaksanu sitä ajatellakaan... Halusin vaan pois sieltä. Nyt oon kerrannu nuo (paitsi lähdekritiikkiä en vielä...) nii toivon kovasti että ne ois myös huomisessa yo-kokeessa. Retoriset keinot on ollu kai aina, joten oon niitäkin kertaillu ja yrittäny painaa mieleen. Niissä retoriikka-tehtävissä on vaan ongelmana se, etten aina tajua sen tekstin sanomaa tmv. ja en sit osaa perustella miks käytetään just niitä tiettyjä retorisia keinoja... Mut joo, sit itken jos siellä ei oo tyyliä eikä kertojaa. D: Koska en oikeen tiiä mitä muutakaan osaisin. Ois pitäny tietenkin kerrata kaikkia muitakin juttuja, mut luotan nyt liikaa näihin. Huomenna näkee miten menee. En haluu nyt ajatella sitä mahollisuutta ettei oo kumpaakaan. 

Innostuin tässä nyt enkustakin, eli toisin sanoen enkun aineesta. Vaihoin aihetta toisen kerran, sain neljä sanaa kirjotettua ja sit ajattelin että hei, nyt vois mennä purkamaan ahistusta ja paniikkia ja stressiä blogiin. :P Keskiviikkona oli tosiaan enkunkin preli, siitä en tiiä vielä miten se meni, ei olla saatu takasin. Mut sen tiiän että aine ei menny hyvin, koska siihen tuli päälle 320 sanaa ja 250 oli maksimi. Tiiän kyllä että saa mennä ylikin, mut ihan noin paljoo ei taitais kuitenkaan. Jos se raja on 25% nii 312 sanaa ois sillon se 'todellinen' yläraja. Muttah samapa tuo, se oli vaan preli, pitää sit varsinaisessa yo-kokeessa olla tarkempi sen sanamäärän kanssa. Toivon että siinä ne rajat ois sit vaikka 200-300, mut tuskin on... :/ Tiistaina oli matikankin preli, sekin meni vähän penkin alle. En jaksanu alkaa miettimään niitä tehtäviä ja tein pahan virheen kun kumitin yhen laskun pois - se oli nimittäin ollu ihan oikein, sinne jäi kuus pistettä. Mutta edelleen, se oli vaan preli, ingen panik.

Jooo tuo oli nyt tuollanen bonuskappale, palaan vielä takasin äikkään ja kertaan tähän tyylin ja kertojan, koska en jaksa raahata vihkoo tähän ja kirjottaa niitä sinne ylös. Joten siis...
 
Kertoja:
 - joko ulkopuolinen tai osallistuva, etäinen tai läheinen
      *eläytyvä kertoja: välillä kertojan pään sisällä, välillä ulkopuolella
      *kommentoiva kertoja: moraaliset kannanotot, mielipiteet & kommentit hahmoista/tapahtumista
 - kaikkitietävä tai rajattu kaikkitietävä
      *tietää tulevat ja menneet, henkilön päänsisäiset tapahtumat
 - minäkertoja
      *päähenkilö, kertoo omaa tarinaa
      *sivuhenkilö, kertoo muiden tarinaa
 - hän-kertoja
      *osallistuva tai ulkopuolinen
 - näkyvyys (tätä en kyllä ihan täysin ymmärrä)
      *esim. puhuttelee lukijaa (näkyvä)
 - luotettavuus
      *oletettavasti luotettava, epäluotettavuus näkyy ristiriitoina
 - aukot: mitä jättää kertomatta? miksi?
 - kerrontatyyli 
      *kertomus, kuvaus, selostus, monologi, dialogi, sisäinen monologi
 - näkökulma
      *esim. aikuinen, lapsi, mies, nainen

Tyyli: 
 - sanasto
      *tunteet, huumori, käsitteet, jargon, arkikieli, luonto, vertauskuvat, vierasperäisyys, ...
 - konkreettinen/abstrakti
 - havainnollisuus 
 - rakenteet
      *sanajärjestys
      *lause- & virkerakenteet
      *kokonaisrakenne, eteneminen
      *asennonvaihto
 - tekstityyppi
      *kertova, kuvaileva, analyyttinen/erittelevä, pohtiva
 - argumentointi
 - retoriikka
 - tukeeko tekstin tavoitetta?

Retoriset keinot: (kertaanpa nyt huvin vuoks nääkin tähän) 
 - toisto, luettelo, kolmiportainen luettelo
 - puhuttelu
 - liioittelu, kärjistys
 - personifikaatio (eloton herätetään henkiin, esim. tuuli kuiskii)
 - synestesia (aistihavaintoja yhdistetään, esim. sininen sävel)
 - oksymoron (enosaaselittäämut esim. jäätävä polte)
 - huudahdus, kysymys
 - imperatiivi, vetoomus, suostuttelumääritelmä
 - komparatiivi, superlatiivi ym. positiiviset/negatiiviset sanat
 - tunteisiin vetoavuus
 - polarisointi (vastakkain asettelu, esim. me-he, hyvä - paha)
 - huumori, ironia, sarkasmi 
 - alku- & loppusointu 
 - sanaleikit, metaforat, vertauskuvat 
 - paradoksit (järjenvastaisuudet) 
 - sitaatti, tunnettu sanonta

Hmmmm en mee vannomaan että nuo on kaikki jutut oikein ja että tuossa ois kaikki noista kolmesta jutusta, mut siinä on ne mitä muistin (pari juttua piti kyllä luntata, myönnän). Ja joo tästäpä tuli nyt pitkä, hitsi, pitäis se lähdekritiikki vielä kattoo ja se enkun aine nyt jää ja se opettajahan puhu jotain satiiristakin. D: Ehkä mie nopeesti vilkasen mitä Wikipedia siitä sanoo, toivottavasti ees jotain hyödyllistä.

Tähän loppuun vielä bonustelen vähän lisää: Selasin tänään tylsyyksissäni tiketti.fi:tä ja siellä osu silmään Emilie Autumn. Muistin, että oon joskus kokeillut sitä (eli siis käynyt kuuntelemassa myspacesta), joskus kauan sitten yläasteen puolella. Muistin myös, ettei se sillon iskenyt ollenkaan. Ajattelin, että nytpä ois oiva tilaisuus ja hetki antaa sille uus mahdollisuus, kun ei ollut kauheasti mielessä mitään muutakaan mitä kuunnella. Tai oikeestaan tais ollakin mut päädyin silti Emilieen jostain syystä. Menin sitten Groovesharkiin ja aloin kuuntelemaan. Ja mietin että miks tää nyt kuulostaa näin hyvältä... Ja sitten tuli vastaan God help me ja sitä oon tässä kuunnellu vajaat pari tuntia. <3


torstai 19. tammikuuta 2012

around the corner it may wait, another lucky call of fate

No ni, nyt kun tätä aikaa taas on eikä mitään tekemistä ja kuolen tylsyyteen nii jospa vihdoinkin saisin kirjotettua tänne jotain! En tajua miks se kirjottaminen aina vaan jää, vaikka nyttenki on tehny jo koko viikon mieli laittaa tänne jotain. :( Kai sitä vaan tulee aina jotain muuta tekemistä mieleen... 

Tää viikko on silleensä ollu vähän erikoinen, oon saanu aikaseks tilattua kaks uskonnon kirjaa ja loput jutut penkkariasuun + uimapuvun (jolle miun äiti nauro :D: ), ja sain myös alotettua sen uskonnon 4.kurssin sit kunnolla kun se kirja tuli. Opiskelin ekan luvun, jee onpas paljon. :D Mut tein myös yhen pakollisista lyhyttehtävistä, joita pitää tehä siis yht. kolme. Teen varmaan enemmän, koska jotenki tuntuu että se koe menee kuitenkin huonosti tai vähintäänkin oppimispäiväkirja failaa..koska en osaa pohtia mitä ne tiedot merkitsee miule. 

Erikoisuutta varmaan lisää vähäsen myös se, että kävin äänestämässä ennakkoon maanantaina. Tuntu vähän hassulta ja oudolta sen jälkeen, vaikee uskoo että olin oikeesti vaikuttamassa presidentin valintaan. Toivottavasti sillä ois jotain väliäkin, mieluiten sellasta että se pääsis toiselle kierrokselle. :) 

Mut sit se mikä on ollu kaikkein oudointa ja erikoisinta ja ihmeellisintä! Mikä ei kyl normaaleille ihmisille oo mitään, mut miule melko uskomatonta sekin. Eli siis se, että oo puhunu joidenkin luokkalaisten kanssa edes jotain, vaikka normaalisti/yleensä en sano niille mitään eikä ne miule. Eikä se oo tuntunu yhtä pelottavalta ja kauheelta kun joskus aiemmin. :) Vaikka pikkujuttuja ne olikin... Uskaltauduin kuitenkin tänään ottamaan osaa lyhyesti keskusteluun liittyen abigaalaan/penkkareihin, ja ainakin yks miun ehotus otettiin huomioon. :)  

Huomenna meillä on viimesen kerran ikinä lukioaikana kahvio. Kivaa, mut ei-kivaa kun sit ei enää koskaan. :( Tein sinne appelsiinimuffinseja, jee. Taitaa muuten olla tasan neljä viikkoa enää varsinaista koulua jäljellä. Pelottavaa. Mut en nyt ajattele lukulomaa enkä kirjotuksia enkä sitä tyhjää aikaa huhtikuusta eteenpäin, en haluu ahistuu taas tulevaisuudesta. Yritän pysyä lähempänä nykyhetkeä, ja ajatella lähinnä tätä päivää ja seuraavaa ja odotella innolla lauantaitten nuorteniltoja/raamiksia, jotka tuo edes jotain iloa tähän muuten niin harmaaseen, tylsään ja yksinäiseen arkeen. :) 

Tähän loppuun vielä esittelen miun uuden musiikillisen rakkauden parin biisin avulla. En oo perehtyny siihen mitenkään paremmin, onko se vakavakin rikos? D: Kävin kattomassa wikipediasta, genre on futurepop ja yhtye on perustettu vuonna 2005. (Mistähän noita genrejä muuten aina revitään ja kukahan ne keksii....)  Ja rakkaushan on siis Frozen Plasma. Näiden lisäksi suosittelen kuuntelemaan ainakin kappaleet Tanz die Revolution, Forgotten Earth ja Phönix. <3 Youtubessa eksyy millon mihinkin, joskus ihan ihmeellisiin videoihin ja pelottavaan musiikkiin, mut onneks sentään vastaan tulee myös hyvääkin sillon tällön. :) 

Hypocrite

  Murderous Trap

   Crossroads


lauantai 24. joulukuuta 2011

Hyvää Joulua!

(c) biib elikkä minä itse 
Jee onnistuin jopa piirtämään joulukuvan. :) Muuta onnistunutta en ookaan saanut aikaseks. Tai no en nyt tiiä onks tuokaan onnistunut, mut ainakin sain sen väritettyä ja skannattua ja laitettua tänne, deviantArtiin ja Facebookiin. Lisään tähän vielä erään ihanan videon mihin törmäsin eilen Youtubessa seikkaillessa, joulumusiikkia kuunnellessa, kun ylläolevaa kuvaa piirsin:

torstai 3. marraskuuta 2011

I'm just trying to be a better version of me for you

Hihi taas tulen tänne selittämään jotain ihan randomia. :D Taas ja taas, en oo ees saanu aiemmasta kirjotustahdista kiinni...vaikka tässä jaksossa sitä aikaa vasta ois ollukin. Ens jaksossakaan ei tosin oo kauheen montaa tuntia (muistaakseni 5 kurssia, jotka on jaettu kahteen jaksoon), nii ehkä sitä sit jaksais olla vähän ahkerampi yms. Toiveajattelua... Mut jos edes jotain kivaa ja hyödyllistä keksis muutamille vapaatunneille. :P 

Jooh, mitähän miun piti ees kirjottaa tällä kertaa. Juttuja oli mielessä mut nyt ne on kaikki unohtunu... Noh mennään sit ihan vaan tajunnanvirralla. Katon tässä samalla Simpsoneitten Kauhujen talo -jaksoja. :D Ja tosiaan, sain tilaamani Rare Exports -dvd:n tänään, tuli yllättävän nopeesti. :) Ja eilen sain tehtyä tilauksen Anttilaan, mistä löysin molemmat Pariisin Kevään levyt ja uudet nappikuulokkeet, yay. Ja MN-festareihin enää 16 päivää! Yks vielä lisää siihen nii näkee Skilletin.... asdfgh ellen pyörry tai jtn ennen sitä. :D  

Aiheesta toiseen, tein jonkinnäkösen päätöksen alottaa Nanowrimon, mut jotenki oon aika epäileväinen sen onnistumisen suhteen. Eilenkin jäi sanasaalis vaan johonkin ~kahteensataan... Tänään sit ajattelin että ehkä vois yrittää pyrkiä saamaan 5000, puolet siitä on kasassa muttaaaaangst okei pitää yrittää tän postauksen jälkeen jatkaa sitä. Pitäis tänään myös vähän miettiä mainosanalyysiin juttuja huomiseks ja lukee maanantaiks yks kirjastonkirja. Ja uudistaa kahen muun kirjan lainat. Toivottavasti niitä ei oo kukaan varannu... 

Hmm ja oon tässä taas vähän pohtinu tulevaisuutta erään nimeltä mainitsemattoman foorumin innoittamana, ja innostuin taas uudelleen opintovuodesta ulkomailla (ef:n ohjelma), tosin tällä kertaa sellaisen viettämisestä USA:ssa.. Boston ja New York kuulosti aika himottavilta. :) Englannin vaihtoehdoista en oo vielä lukenut, mutta ainakin tuolleen pääsis sit varmasti käymään edes jossakin päin Yhdysvaltoja. Britit on sen verran lähellä ettei luulis tuottavan suuresti ongelmia matkustaa sinne joskus. Mutta kattoo nyt vielä, hintaakin kun löytyy noilta ihan kiitettävästi. :( 

Toinen mitä oon miettiny on tietenki se, mitä vuoden...okei, ei oo enää ees vuottakaan, mut siis että mitä ens syksynä tekee. Ja siitä eteenpäin aineski kevääseen asti. Jos sillon siis sitten pääsis edes jonkinlaisen ohjelman kautta ulkomaille opiskelemaan, tai jos vaikka hyvällä tuurilla ois valaistunu sillon sen verran siitä mitä haluaa opiskella. Nyt on alkanut taas kiinnostamaan vähän enemmän englannin kieli, niin ehkä sit jotain siihen liittyvää. En tosin tiedä yhtään mikä siihen liittyvä ammatti sitten kiinnostais, mut... Se olkoon sen ajan murhe sit? Ei pitäis ajatella niin pitkälle vielä, pitäis keskittyä vaan tähän vuoteen, tähän päivään ja tähän hetkeen. 

Loppuun pakko laittaa vielä eräs biisi, joka sai ainakin miule vedet silmiin kun ekan kerran kuuntelin sen kuulokkeilla (koska se silleen vaihtelee kuulokkeesta toiseen, termithallussa.fi), nykyään se tuottaa lievää päänsärkyä! :D Nimestä tosin en oo ihan varma, mahdollisesti se on Skittles and Combos... Anyway, se löytyy ainakin seuraavasta videosta, kohdasta 4:23 eteenpäin. Sitä edeltävä Less is More on btw hyvin ihana kappale, mutta jollei kestä jeesustelua yms. niin ehkä parempi skipata se... :D Niin ja bändihän on taas Relient K, rakastuin niihin uudelleen. <3


lauantai 29. lokakuuta 2011

relient k - the best thing

It's been a year
Filled with problems
But now you're here
Almost as if to solve them
And I can't live in a world without you now

All my life
I've been searching for you
How did I survive
In this world before you
Cause I don't wanna live another day without you now

This is the best thing
The best thing that could be happening
And I think you would agree
The best thing is that it's
Happening to you and me

All I'm gonna have
Is all that you can give me
And I'll give right back
Everything I have in me
Cause nothing ever felt as right
As this does right now

I'll go back to before we met
Try and erase the past
Try harder to forget cause
Nothing will ever be as good as here and now

Cause when I looked into your eyes
And you dared to stare right back
You should've said "Nice to meet you, I'm your other half"

And this is the best thing
The best thing that could be happening
And I think you would agree
The best thing is that it's happening
This is the best thing 
The best thing that could be happening 
And I think you would agree 
The best thing is that it's
Happening to you and me

Always knew
I'd find someone
I never dreamt
It'd be like this
You've surpassed
All that I've hoped for (and ever wished)
And I'm tryin'
So hard
With all my heart and mind
To make your life
As good as you've made mine

This is the best thing 
The best thing that could be happening 
And I think you would agree 
The best thing is that it's happening to you and me

maanantai 12. syyskuuta 2011

det finns ingen plats för mig

Ruotsin kuunteluun valmistaudun.... aika surkeesti. Oon tässä tän viikon kuunnellu Nordmania, siinä toivossa että alitajuisesti jäisi jotain sanoja päähän... Nyt vielä yritän epätoivoisesti kuunnella vähän lisää ruotsinkielistä musiikkia, mikä on kyllä hyvin vaikeaa kun satun tietämään ruotsinkielisistä vaan Nordmanin ja Individenin... Ehkä pitää vielä kuunnella jotain Basshunterin Boten Annaa ja Vi sitter i Ventrilo och spelar dotA vai miten se meni. :D Voisi ehkä latailla jotain biisejä koneellekin ja siirtää kännykkään, ja kuunnella sitten huomenna vielä aamulla, siinä toivossa että jotain hyötyä olisi.. 

Individen - Du kan kalla mig ångest
(btw, ihan tietämättäni oon nähny laulajan livenä aika läheltäkin, harmi vaan kun en sillon vielä tienny tästä bändistä mitään. klicka här och titta på bilden nummer två, den fotografen... vappugospelissa siis.)  


Nordman - I lågornas sken


//ps. eksyin myös johonkin niin surkeaan... aika osuva tuo toinen noista (tän hetkisistä) eniten peukkuja saaneista kommenteista: "JAG HATAR ATT JAG FAKTISKT GILLAR DEN HÄR LÅTEN. fan också" ~iKat705

Mange Makers - Fest hos Mange

perjantai 9. syyskuuta 2011

you're building me up just to break me down

YAAAAAAHHHHHHHHH itkettääääääää Breathe Carolina tulee näemmä Helsinkiin ens kuussa (3.10.), ikärajaton ja 18e (+2e), olin ihan intona ja elättelin toivoa että ehkä saisin jonkun raahattua mukaan (nimenomaan raahattua, koska tietääkseni kukaan kavereistani ei kys. bändiä kuuntele), kunnes tajusin tarkistaa että kyseinen päivä on MAANANTAI, ja sillon on vieläpä SAKSAN YO-KOE. Okei, ehkä olis mahdollista vielä ehtiä keikalle, joka alkaa klo 19:00, ellei kirjotuksissa menis ihan kamalan pitkään ja pääsis heti hyppäämään junaan ja kaikki olis aikataulussa mitä tuskin olis kun olis kiire, mut ois se silti ehkä mahdollista, mut sit tyssää viimestäänki siihen, että _ei _kukaan_iki_maailmassa_ lähtis maanantaina miun kaa Helsinkiin asti, varsinkaan jos ois noin epävarmaa kaikki että ehtiskö edes. Tai ehkä se vaan johtuiskin miusta. 

t. nimim. bonus 

Breathe Carolina - I.D.G.A.F

Breathe Carolina - Hello Fascination

keskiviikko 10. elokuuta 2011

and stars are falling all for us


Ihanaakin ihanampi biisi joka tuli jostain vastaan eilen ja jota oon kuunnellut ihan liian monta kertaa jo nyt. <3 

Muttah joo. Tänään oli se vaalennus. Ai että, jos olisi ollut oma väri pelkästään niin olisi jo lähes platinablondit,  ainakin jos juurikasvuun on uskomista (joka siis vaalentui nyt ihanasti lähes valkoiseks), mutta kun mustasta lähdettiin ja värinpoistolla oranssit ja toisellakin värinpoistolla vielä keltaoranssit, niin nyt on sitten....vaalean? keltaiset. Latvaa kohti tummenee, kiitos useampien mustalla värjättyjen kertojen. Mutta ehkä näillä nyt kuitenkin selviän sen about kuukauden ennen kuin näille mitään uskaltaa tehdä.. Kuvaa yritin ottaa, mutta huono kuvaaja + huono valaistus -yhdistelmä ei oikein toimi. (+ vielä se ruma paita ja meikitön naama. ) Ehkä sitten huomenna, tosin ei huomennakaan mitään syytä ole meikata. Hmmmmmmmh no jos sen nyt vielä joskus saisi, onhan se photoshop tai oikeastaan gimp ihan kiva kaveri... :D 

Eilen, tai oikeastaan viime yönä, eksyin jostain kautta opiskeluun liittyviin sivustoihin ja eksyin niistä suoraan ulkomailla opiskeluun liittyviin juttuihin. Ja innostuin taas siitä. En vain tiedä, kiinnostaisiko koko tutkinnon suorittaminen siellä (lähinnä Englantia nyt mielessä olen pyöritellyt), vai vain joku lyhkäsempi, vaikkapa vuoden kestävä (mistä selitin aiemmin, ks. randomia selitystä & opintovuodesta ulkomailla). Ehkä se vuosi voisi olla ihan hyvä, tai siis sellainen ettei mtn tutkintoa ala suorittamaan tai mitään, mutta kun yhyy ajatus korkeakoulutason opiskelusta Englannissa kuulostaa ja tuntuu paljon hienommalta ja mukavammalta ja kivemmalta ja jännemmältä ja ihanammalta ja kaikelta kuin vastaava Suomessa, mutta samalla myös pelottavammalta ja vaikeammalta ja hurjemmalta yms. :c 

Mutta onneks ei vielä tarvii päättää, en ollu vielä vuoden päästä lähdössä. Tiedä sitten mitä teen, mielen taka-alalla pyörii se Savonlinnan kristillinen opisto tjsp, missä voisin koittaa hakeutua kuvislinjalle, mutta saa nyt nähdä. Järkevämpää olis tietty koittaa päästä johonkin töihin, mutta ei aavistustakaan minne. Sen tiedän, ettei miusta asiakaspalveluun oo, ei varmasti, ei, en usko, en, en ikinä. :I Eikä sitten muita paikkoja tulekaan mieleen, kuin kaupat yms. Huono mielikuvitus? :D Okei joku kirjasto olis, pelkään vaan että siellä vois iskee tylsyys aika nopeesti. Seukkarille ehkä johonkin? Mut kuten joskus siitäkin selitin, en ehkä pärjäis sielläkään, riippuis varmaan vähän mut kuitenki pelkäisin et liikaa vastuuta annetaan yms yms mut joo okei ei miun pitäny nyt alkaa taas pohtimaan tulevaisuuden vaihtoehtoja! :c

Alunperin miun piti vaan tehdä pari "itsetunnonkohotus"-kirjotusharjotusta(?) mut aloin nyt sit selittämään hiusten vaalennuksen yhteydessä muistakin mielessä pyörineistä jutuista. :D Taidan kirjoittaa toisen postauksen hetikohta tän jälkeen, johon sit laitan vaan ne itsetuntohommelit mitkä siis löysin eilen mll:n sivuilta.

ps. nyt on ihan sellanen tunne että jotakin oli äsken mielessä mitä piti kirjottaa mut se unohtu jos sellasta ees olikaan. :I
ps2. oli kyllä varmasti vielä joku toinen tänne lisättävä juttu, siis näihin ps-juttuihin, mut yhyy unohin senkin. :D miten voi mennä oikeesti nyt näin huonosti angst yhyy. .______.'' mut joo okei, taidan sit jättää tän vaan tähän. 

tiistai 2. elokuuta 2011

you could be a hero, heroes do what's right, you might save a life...


Superchic[k] - Princes and Frogs

All princes start as frogs
All gentleman as dogs
Just wait till it's plain to see
What we're growing up to be..
Coz some frogs will still be frogs
Some dogs will still be dogs
But some boys can become men
Just don't kiss us till then

You hate men is what you say

And i understand how you feel that way
All girls dream of a fairy tale
But what you got's like a used car salesman
Trying to conceal what's wrong
Behind a smile and a song
And i'm not saying that boys are not like that
But i think you should know (You should know)
That some of us will grow
Because...

All princes start as frogs

All gentleman as dogs
Just wait till it's plain to see
What we're growing up to be..
Coz some frogs will still be frogs
Some dogs will still be dogs
But some boys can become men
Just don't kiss us till then

You found him is what you say

And we all want you to feel that way
But the frog you've got seems cute enough to kiss
And maybe frogs seem like that's all there is
But just because you haven't found your prince yet
Doesn't mean you're still not a princess
And what if your prince comes riding in
While you're kissin' a frog
What's he gonna think then?
So look into his eyes
Are you a princess or a fly?

All princes start as frogs

All gentleman as dogs
Just wait till it's plain to see
What we're growing up to be..
Coz some frogs will still be frogs
Some dogs will still be dogs
But some boys can become men
Just don't kiss us till then
( http://www.sing365.com/ )

Ihana biisi, oon nyt kuunnellu tätä ihan liikaa ja hymyilly vaan tyhmästi koko ajan. :D Videossa ja sing365-sivustolta otetuissa lyriikoissa voi olla jotain pieniä eroja, mut en voi sille mitään. :(

ps. lisäsin joskus aiemmin tänään tuonne reunaan my deviantart -gadgetin, koska... no en tiiä, halusin vaan laittaa sen. :I siinä varmaan vaan pyörii nyt aika pitkään nuo samat kuvat kun niin harvoin saan laitettua tuonne dA:n mitään uusia piirustuksia, kun harvemmin nykyään piirtelen ees. ja tuntuu myös ettei tuonne ihan mitä tahansa voi laittaa, tai siis en halua/viiti/kehtaa. :D mutnojoo, ehkä se ei haittaa jos tuossa pyörii samat monta kuukautta...

perjantai 22. heinäkuuta 2011

the only thing standing between me and total happiness is reality

Pitää nyt kirjottaa mozillalla, kun ei se chromella sillon näyttäny onnistuvan kauheen hyvin. .__. Toinen juttu mikä miun blogissa feilaa, kun käyttää chromea, on blogin nimi: pitäis lukee overthinking, niin lukee vaan overt. :D

Prinz Pi - Der neue iGod, levyltä Rebell ohne Grund

Ää mitähän miun taas vaihteeks piti tänne kirjottaa, unohtu ihan kokonaan. Alotin tän joskus päivällä, kahen kolmen välillä ehkä, ja sit eksyin youtubeen, ja sit jatkoin yhen kuvan viimeistelyä, ja keskustelin yhen ihmisen kanssa, ja kaikkee, ja nyt vasta sit ehdin kunnolla keskittyä tähän. D: Ainakin miun piti hehkuttaa Prinz Pi:tä vähän lisää, oon oikeesti ihan rakastunu siihen, tai ainakin tuohon uusimpaan levyyn, Rebell ohne Grund, ja Neopunk:lla sekä !Donnerwetter!:llä on ihan kivoja biisejä kans. :)

Meinasin ensin laittaa tähän väliin tuon videon, mutta kun ei nyt taas toimi tää, tai siis ei mene kuvat eikä näköjään videotkaan sinne kohtaan mihin pitäis. :c Hyppäs tuonne ylimmäks, mut piti sit taas turvautua leikka&liimaa-tekniikkaan. Ja varmaan joudun käyttämään sitä vielä uudelleenkin, tarkotus oli et laittasin yhen toisenki biisin siltä... :D Mainostan ihan kauheesti, anteeks.

Mut tuosta biisistä/videosta vielä, et sitten kun jos joskus osaan saksaa hyvin ja ymmärrän kaikki nuo sanat niin oon onnellinen. <3 Koska ois kyl todellakin ihan jees tietää et mistä se nyt oikeen laulaakaan... mutta kyllä oikeesti lämmittää sydäntä ja on ihanaa huomata, kun edes jotain sanoja tunnistaa ja osaa joitakin päätellä että mitä ne tarkottaa. Ihanaa yrittää aina lukea youtubessa saksaksi kirjoitettuja kommentteja ja huomata, että hei tänhän mie ymmärrän kokonaan. :)

...Ja tän kirjottaminen sen kun pitkittyy, jumituin facebookiin kattomaan the sims 3:n sarjiksia tai jtn. Oli ihan hauskojakin jopa jotkut. :D Ihan tässä vaan tälleen btw, mut kannattaa lukea Mark Rowlandsin Opin kaiken tietämäni televisiosta -kirja! Jos siis kiinnostaa filosofia yhtään. Hyvin ja selkeästi kirjoitettu, siitä jopa ymmärtääkin jotain ja jää asioita mieleen.

Oon toisaalta vähän kauhuissani, kun oon niin hidas lukemaan, varsinkin tälläsiä teoksia, kun lähtee sitten ajatukset harhailemaan ja jää miettimään kaikkea, ja sitten viimestäänkin niistä pohdinnoista tulee mieleen kaikkea muuta randomia... Ja tässä on enää vajaat neljä/reilu kolme viikkoa ennen kun lukio taas jatkuu. Eihän siinä mtn, voihan sitä jatkaa lukemista vielä sillonkin, ja pitääkin, mutta kun mietin että ihan varmasti on saksan ja ruotsin kurssit ainakin tässä ekassa jaksossa, ja huonolla tuurilla vielä englanti ja matikkakin. Miten ihmeessä voin keskittyä lukemaan filosofiaa, kun noista kaikista jää läksyä joka päivä?
   
Prinz Pi - Gib dem Affen Zucker, levyltä Neopunk
Tän sanat ois kyllä tosiaankin ihan kiva tietää, en tajua yhtään että mikä tässä nyt on ideana (muuta kun että pitäis antaa apinoille sokeria). Varmaankin nuo vihreet apinat symboloi sit jotain..? En tiiä, ehkä jostain löytyis lyriikkojen käännös englantiin, jos jaksais vaan ettiä.

Huaaaah tästä tulee taas ihan random postaus, mut ei voi mitään. Ja sen sijaan että laittelisin kuvia, ilmeisestikin nykyisin sit linkitän Youtube-videoita. :D No, onhan niistä kai enemmän iloa, jos niitä nyt joku jaksaa edes katella/kuunnella, ja voin samalla mainostaa & tuoda ilmi niitä bändejä, mitkä kiinnostaa/on hyviä/pyörii soittimessa tai päässä. :) Randomisti itken tähän väliin että yhyy kun on kuuma, angst.
      
Mutta jottei tää nyt menis kuitenkaan angstin puolelle, niin voisin yrittää tehä jtn listaa siitä, mikä tekee onnelliseks tai edes vähänkään piristää mieltä. Onnellinen en varmaan koskaan ole 100%:sti, mutta ainahan sitä kai löytää jotain mistä voi iloita. Tai ainakin yrittää iloita. Toivossa on hyvä elää!

1. Sain eilen piirrettyä ja väritettyä kunnolla pitkästä aikaa. Tarkotan keskiviikkona. Nythän on jo perjantai, apua kun aika menee nopeesti. D:
2. Sain suklaata pitkästä aikaa. Ja Mountain Dewiä.
3. Jos äiti muistaa, niin huomenna... siis tänään, perjantaina, saan itelleni kampaaja-ajan varattua, mikä toivottavasti on sitten ennen 29. päivää. Ja saan värinpoiston siis sen myötä.
 
4. 29. päivään voisin yhdistää joko rustolävärin oton, tai sitten kolmansien normireikien oton korviin. Tai ainakin toiseen korvaan. Kattoo nyt.
5. Odotan innolla tuota kyseistä päivää, koska silloin pääsee taas viettämään aikaa kavereitten kanssa ja pääsee kaupungille. <3 Vaikka en olekaan päivän ohjelmasta ja aikataulusta ihan varma, niin silti...odotan. Pääsee kiertelemään torille ja ihastelemaan & hipelöimään koruja. Ostan varmaan taas jtn turhia riippukorviksia, mitä en sitten edes käytä koskaan. :) Toinen on sormukset, mitä sieltä tulee ostettua, enkä sitten edes käytä. Ja aurinkolasit.....
6. Miusta ilmeisesti onkin sit jotain hyötyä edes jollekin. <3

7. Oon toiveikas sen suhteen, että lukio tekisi tänä syksynä kulttuurimatkan Helsinkiin. (Riippuu ihan äikänopettajasta, toivottavasti sille nyt sopii! Tahtoo Helsinkiin .___.) Pidän toivoa yllä myös siitä, että ensi keväänä saataisiin uusi Saksan matka. Epäilen kyllä, mutta haluan silti toivoa ja ehdottaa ja kysyä ja pyytää sitä.
8. Lähdetään varmaan käymään joko loppuvuodesta tai ensi vuoden alusta Tanskassa. <3 Jos vain saisin jonkun kaverin ottaa mukaan, ja jos joku olisi halukas lähtemään, niin olisi tietty vielä parempi. :)

9. En jaksaisi odottaa myöskään tämän vuoden Maata Näkyvissä -festareita. Skillet, Intohimo, se tunnelma, ne halit, ihmiset, kaverit, kaikki. <3 Vaikka onhan sinne vielä pitkä aika, ja ehdin tässä välissä täyttää 18 vuottakin, niin silti. En varmaan osaa ajatella kauheasti mitään muuta. Ylppäritkin on ennen niitä! Voi apua, mitähän niistäkin tulee. .__. Mutta nyt ei angstata, vaan iloitaan siitä että Turun reissuun on enää 120 päivää! (Ainakin nettisivujen mukaan. Mutta siis mitäh, vielä neljä kuukautta?!) Okei, enää neljä kuukautta. Reilu kaksi kuukautta synttäreihin. Vajaa kaksi kuukautta kirjoituksiin. Vajaa kuukausi lukion vikan vuoden alkuun.

10. Olen iloinen siitä, että uskalsin tilata Lukiolaisten Kirjakaupasta sen englanninkielisten idiomien kirjan, ja sen saksan tehopaketin. <3 Verbi uskaltaa sen takia, että olihan ne kai ihan kivan hintaviakin (toinen oli jtn 22e ellen väärin muista ja toinen jtn 30-40e) enkä kysynyt äitiltä ollenkaan. :c Kun sehän ne siis maksaa. Mamma betalar ja silleen. Tai mahdollisesti pappa. Jag vet inte ännu. Jag vet ännu inte. Sanajärjestys? Angst, paitsi että nyt ei angstata, vaan iloitaan siitä että saksa hoituu toivottavasti paremmin kuin ruotsi!

All Time Low on kanssa ihan pirteä bändi, kuunnelkaa! <3 (Pitää nyt yrittää välillä käyttää muutakin adjektiiveja kuin kiva ja ihan jees. :c Mut kyl se on oikeestikin pirtee. :D) Ja nyt vois olla vihdoinki ihan jees lopettaa, tullut ihan ylipitkä tästäkin. Ja kello tulee jo puoli kolme.

Prinz Pi - Du Bist, levyltä Rebell ohne Grund
Pitäähän tähän loppuun nyt vielä laittaa jokin rauhallisempikin biisi prinz pi:ltä. ;)