Vaihtari lähti tänään takas Koreaan. Vuosi meni ihan tajuttoman nopeasti.
Ensin piti tietenki mennä Helsinkiin, lentokentälle. En mennyt mukaan monestakaan syystä, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna se taisikin oikeastaan olla parempi ratkaisu. Pitkitin sängystä nousua, en halunnut nähdä hänen lähtevän. Nousin kuitenkin, sillä halusin nähdä hänet vielä viimeisen kerran pitkään aikaan... Ennen ulko-ovesta astumista vaihtari halasi minua, ja kieltämättä yllätyin siitä hieman, mutta vielä enemmän yllätytti sen halauksen pituus. Tunsin kuinka kyyneleet alkavat puskea esiin ja kurkkua kuristi, yritin olla itkemättä. Hän sanoi ettei osaa sanoa mitään ja vastasin, etten minäkään pysty, ja että kirjoitan sitten sähköpostia tai kirjeen. Sitten hän oli jo astumassa ulos, kun vielä tuli halaamaan uudestaan, vielä pitempään ja kovempaa. Siinä vaiheessa en enää millään pystynyt estämään kyyneleiden tuloa. .__. Sanoimme vielä heipat ja hän lähti vanhempieni kanssa kohti Helsinkiä. Olen tuskaillut itkun kanssa jo monet kerrat tänään, vanhempani tulivat äsken takaisin kotiin joten en enää voi itkeä niin avoimesti, täytyy odottaa että käyn nukkumaan.
Muuten niin ankeaa ja surullista päivää piristi se, kun katsoimme äitin kanssa mitä vaihtari oli jättänyt meille: kasan tarroja (jee! t.entinen tarrahullu), hienon mustekynän (jonka otin tietenkin heti itselleni...) ja pari kännykkäkorua. Sekä muutama kortti. Okei, ei kuulosta paljolta, mutta pitkin vuotta saimme häneltä ja hänen perheeltään Koreasta vaikka mitä, kuten syömäpuikot, leikkelehaarukat, paljon korealaista ruokaa sekä karkkeja & teetä, tossut jokaiselle, kivoja pussukoita ym. Unohtamatta Epik high:n [e]-levyä jonka sain synttärilahjaksi! <3 Tutkimme myös hänen huoneen, ja löysimme mm. hupparin ja kynsilakkoja, täytyy kysyä häneltä saanko käyttää niitä. :D Mutta niin siis, todennäköisesti näemme seuraavan kerran joskus vuoden päästä. Hän menee nyt vielä vuodeksi Tanskaan vaihto-oppilaaksi, ja suunnitteli tulevansa sen jälkeen käymään täällä. Teen tietysti kaikkeni saadakseni vanhempani suostumaan että voitaisiin käydä nyt Tanskassa hyvällä syyllä...
 |
| (c) __o__/flickr |
Jos sitten muihin asioihin, olen tänään katsonut pari jaksoa Gleetä sekä elokuvan John Tucker Must Die. Olin vähän pettynyt sen loppuun, toivoin että siinä olisi tapahtunut jtn oikeasti n-- okei en voi sanoa mitä, koska sehän saattaisi spoilata jotain. .__.' Kuitenkin, petyin siihen vähäsen. Nyt olen katsonut saksalaista elokuvaa Das Experiment, joka on hyvin jännittävä, ja omalla tavallaan jopa pelottava. Tunnelmaltaan samaa luokkaa kuin Die Welle, omasta mielestäni ainakin. Hurjia juttuja. Täytyy sanoa että tein aika hyvän valinnan, kun valitsin randomilla saksalaisten elokuvien listastani! Olin tosin aikeissa katsoa sittenkin jonkun toisen Das Experimentin sijaan, mutta onneksi pysyin siinä. Alku tuntui vähän omituiselta, kun kaikki alkoi tapahtumaan niin äkkiä, mutta loppua kohten taas parantunut huimasti. Odotan kauhunsekaisin tuntein mitä lopussa tulee tapahtumaan. (Niin, se jäi vielä kesken, kun tahdoin tulla kirjottamaan tänne..)
Elokuvista vielä, että eilen katsoin spontaanisti illalla ruotsalaisen vampyyri-elokuvan nimeltä Let The Right One In. Yllätyin iloisesti kun se oli ruotsalainen, en oikeasti edes tiennyt minkämaalainen se on, ennen kuin vasta elokuvan alettua! Oli ihan hyvä ajanviete, mutta ei kovin tunteita herättävä. Ellei lasketa sitä ällötystä mikä tuli kun tyypin pää vaan putoaa uima-altaaseen ja joitain muita randomeja tunteita, mutta kaiken kaikkiaan: ei kovin mieleenpainuva, itselleni ainakaan. :D Saksalaiset elokuvat ovat tehneet paremman vaikutuksen tähän saakka, ja toivon että jatkossakin on niin... koska miulla on jtn kymmenen elokuvaa siinä listassa. :I
Ja tän piti olla lyhyt postaus!
ps. mietin tänään, että miks ihmeessä ihminen laittaa oven lukkoon mennessään vessaan, vaikka on yksin kotonaan? vai oonko se vaan mie joka tekee niin? :D
