Mistä se johtuu että öisin iskee aina ahistus? Tai ainakin miule iskee, tai ainakin nyt viime aikoina on taas iskeny. En oo ajatellu sen tarkemmin että mistä lähtien, mut ainakin viime viikolla se jo oli. Sit kun vielä tietäis että mistä se ahistus johtuu...
Tuntuu vaan niin turhalta. Ettei miun olemisella oo mitään merkitystä. Eikä siinä oo mitään järkeekään. Oon vaan, en tee mitään, hyvä kun ees ajattelen mitään. Yritän vaan tunkee kaikki ajatukset jonnekin piiloon, etten joutuis kohtaamaan niitä eikä tartteis vaivautuu tekemään mitään. Päivällä se onnistuu ihan hyvin, voin joko kattoo telkkaria ja turruttaa ajatukset sillä, tai sit voin pelata jotain videopeliä ja uppoutuu sen maailmaan unohtaen omani kokonaan. Mut sit kun ois nukkumaanmenemisen aika, tulee ahistus, ja valvon vaan pitempään kunnes on pakko raahata ittensä sänkyyn ja yrittää nukahtaa, kun ei oo mitään hyötyy olla hereilläkään, kun ei osaa eikä pysty ajattelemaan mitään kunnolla, eikä jaksais sitä ahistuksen tunnettakaan enää.
Miun pitäis, ja ois pitäny, kaiken tän turhan jumittamisen sijaan valmistautuu ylppäreihin, lukee uskontoo, kattoo/kuunnella englannin kielisiä uutisia, laskee matikkaa... Etenkin keskittyä siihen uskontoon, että sit oisin voinu alottaa psykologian lukemisen. Mut ei, pyrin vaan olemaan ajattelematta niitä kaikkia ja sit ahistun vielä enemmän, en vielä mut sit myöhemmin, kun on kirjotusten aika, enkä osaa mitään.
Haluisin vaan kelata tän syksyn pois kokonaan, takasin kesään, ja elää tän syksyn uudelleen, tehden siitä erilaisen tekemällä oikeesti jotain. Tää aika meni niin äkkiä, liian äkkiä, en pysty käsittämään sitä.. Syyskuusta asti kaikki on tuntunu ihan vaan joltain unelta, osittain siks että on tapahtunu joitain ylikivoja juttuja vaan myös siks, ettei ylipäätään oo tapahtunu mitään. Tää tuntuu just sellaselta unelta, kun jotkut siun odotetuimmat unelmat toteutuu tai on toteumaisillaan, mut sit kohta heräätkin ja tajuat että se olikin vaan unta. Toisaalta haluisin herätä, että voisin tehä kaiken toisin, mut toisaalta...no, mie menetän kuitenkin kaiken ennemmin tai myöhemmin.
Eniten pelkään varmaan tällä hetkellä sitä, että jään ihan yksin. En vielä, vaikka oonkin jo aika yksinäinen (ollu jo oikeestaan aika pitkäänkin), vaan sit kevään kirjotusten jälkeen. Koulukaverin kanssa ei oo pidetty yhteyttä pitkään aikaan koulun ulkopuolella oikeestaan mitenkään, kahden muun kaverin/ystävän kanssa juttelen mesen ja tekstareiden kautta mikä on ihan jees, ja oon siitä ilonen, mut pelkään vaan liikaa että jotain tapahtuu ja yhteydenpito vähenee heidänkin kanssaan syystä tai toisesta. Mut joo okei ei miun taaskaan pitäny kirjottaa tälläsistä, miks eksyn joka kerta ihan eri juttuihin mistä piti alunperin selittää? .____. Ei sillä että ketään kiinnostais yhtään mikään mitä kirjotan.
Oman itteni lisäks turhalta tuntuu ens vuos. Kyllä, jauhan taas tästä samasta aiheesta: syksy 2012 - kevät 2013. En kylläkään tiedä mitä sen jälkeenkään, mut ehkä en sitä ala vielä kuitenkaan murehtimaan, tässä on tarpeeks jo muutenkin... Niin kun oon kai tänne selitelly, oon ajatellu sitä seukkarille töihin menemistä ja pitäny sitä melko varmana vaihtoehtona, mut nyt sekin on alkanu tuntumaan aika turhalta. Joo, siitä sais työkokemusta ja mahdollisesti rahaakin jne, mut oisko se kuitenkaan kivaa? Asuisin silti kotona, enkä varmaankaan tekis täällä mitään järkevää, oisin yhtä tylsistyny kun oon tähänkin asti ollu...
Joten joo asiaan: oon alkanu nyt sit taas pohtimaan sitä opintovuotta ulkomailla tai jotain vastaavaa. Pääsisin toteuttamaan yhtä miun haaveista, pääsisin pois täältä, saisin vaihtelua elämään... Mut kun ei sekään ois niin helppoo, koska 1) raha 2) pelkään vaan liikaa kaikkee. Jos en tutustuiskaan siellä kehenkään? Jos ketään ei kiinnostais miun seura eikä kenestäkään tulis miun kaveria siellä? Jos joutuisin olemaan ihan yksin koko ajan? Jos sillä aikaa miun Suomen ystävät, joita tosiaan on vaan se huimat kaks kappaletta, unohtais miut sillä aikaa? Jos miule sattuis siellä jotakin? Tuo nyt on kyllä ihan tyhmä, koska täälläkin vois sattua vaikka mitä. Mut joo, se yksinäisyys. Miks se on niin pelottava asia? Miksen oo vieläkään tottunu siihen vaikka sitä on ollu ihan alusta asti?
Tietenki siinä ulkomaille menemisessä vois olla vaikka mitä hyviäkin puolia: tutustuisin uusiin ihmisiin, saattaisin saada lisää ihania ja pitkäaikaisia ystäviä, näkisin maailmaa, oppisin englantia, saisin uusia kokemuksia... plus lukemattomat mahdollisuudet joita ei välttämättä ees osais kuvitellakaan. Miks silti se yks pelko on paljon voimakkaampi ku näitten kivempien juttujen toteuttamisenhalu? Miksen voi olla rohkeempi?
Miks miun pitää olla tällänen?
ps. jos joku jakso lukee tän kokonaan ja loppuun asti, ihmettelen todellakin.
Et sie oo turha. En ole ehkä tarpeeksi läheinen ihminen siulle sanomaan mitään merkityksellistä mutta olkoon... Syksy on mennyt aivan liian nopeasti yhdellä jos toisellakin ja monelta eri katsantokannalta. Asioita on jäänyt kokematta, mieliala on ollut liian alhainen jotta voisi nauttia mistään, ja lopulta käteen ei ole jäänyt mitään. Menneisyyttä ei voi muuttaa, ja vaikka se onkin kliseistä, sanon sen silti: vain nykyhetkellä on merkitystä. Jos jotain haluaa menneisyydestä onkia, ongi ne kivat hetket - ongi se uni, joka teki siut onnelliseksi. Mutta ei siihenkään saa jumiutua. Ennemminkin kannattaa ajatella niin, että jos kerran pystyit saavuttamaan ne kivat asiat, joita et arvannut saavuttavasi, jo kerran, miksei niin voisi tapahtua uudelleen?
VastaaPoistaJoskus pitääkin saada ajatukset muualle, oli kyseessä sitten koulu, työ tai muu stressaava juttu, koska vain siten voi päästä eteenpäin. Ei toivo siun kirjoitusten tai minkään muunkaan tulevan asian suhteen ole menetetty, ja ei siun kannata tuntea syyllisyyttä siitä että et oo lukenut tai tehnyt mitään omasta mielestäsi hyödyllistä, ei niin kauan kuin välität asioista. Koska kun välttäminen loppuu, loppuu elämä. (oho nyt tuli kyllä muotoiltua aika dramaattinen lause, mutta jätänpä sen tuohon kuitenkin) Ja ahdistus on ehkä, ainakin tässä tapauksessa, syvin merkki välittämisestä.
Bottom line: opiskelet sitten kun tuntuu siltä. Ja sama pätee päätöksentekoon. Okei, itse olen miettinyt elämääni eteenpäin jo kiitettävästi seuraavat 6 vuotta, mutta ei kaikkien tarvitse tehdä samalla tavalla, ei, itse asiassa sanoisin että kenenkään ei kannata elää kuten mie. Vaihtoehdot kannattaakin pitää avoimena, koska ei voi mitenkään tietää, mitä tapahtuu itselle henkisesti, saatikka sitten mitä maailmalle ympärillä. Kaikissa asioissa ja vaihtoehdoissa on ehkä omat turhat ja pelottavat piirteensä, mutta loppujen lopuksi elämä on riskien ottamista ja, no, elämistä. Jos olisi yksikin täydellinen vaihtoehto, joka ei vaatisi yhtäkään ponnistelua tai tarjoaisi haasteen haastetta, ei tämä olisi elämää. Voihan tietysti olla, että siun 2012-2013 ajanjaksolle on odottamassa jokin kolmaskin ja kaikista sopivin vaihtoehto, jota et vaan ole vielä tullut ajatelleeksi. Ei sillä, että siun sitä kannattais jäädä odottamaan. Se iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta jos iskee, koska todennäköisesti olet jo miettinyt kaikkea mahdollista. Subjektiivisesti voin sanoa että vaikka itse en koskaan uskaltais lähteä vuodeksi ulkomaille, siulle se vois tehdä hyvää. Eikä tosiystävät hylkää todellakaan ihan tuosta vain, vaikka ymmärränkin pelkosi ja samaistun siihen. Sitä paitsi, ainakin välillä yksinäisyys on maailman ihanin asia.
Uni taas on yliarvostettua. Jos tekee mieli ajatella, oli se sitten vaikka negatiivisia asioita, se kannattaa. IMHO.
Mitä tulee yksinäisyyteen... Mie oon aina, siis AINA mesessä. Mikäli jutustelu kiinnostaa, johon en kyllä usko, eikun vaihdetaan osoitteita jotain kautta. Miun jutut saattaa kyllä lähinnä pahentaa ahdistuneisuutta...
Lopuksi vielä biisi joka sopinee: www.youtube.com/watch?v=wVWazHTunSI
Take care. -Joona
Yhdyn edelliseen kommenttiin; et todellakaan ole turha. Niinku ei kukaan muukaan. Kaikilla on täällä joku oma paikkansa, se selviää toisilla nopeemmin ja toisilla hitaammin. Itelläni ei oo mitään hajua mistään ja lahnailen päivästä toiseen vailla mitään päivämäärää, mut hei kyllä se siitä itse kullakin. Aikaa on, vaihtoehtoja on monia, jokaiselle omansa. :)
VastaaPoistaSiulla ei oo mikään kiire elämässä, ehdit kyllä tehdä päätöksiä ja kokeilla kaikenlaista, ettiä omaa paikkaas lukion jälkeen. Ja toteuttaa unelmias. Niiden toteuttaminen vaatii joskus tosi paljon rohkeutta ja uskaltamista, mutta kuten tässä matkan varrella on tullu monesti todettua, niin mitään ei saa jos ei uskalla yrittääkään. Lähde ihmeessä sinne ulkomaille, pelkästään se uskaltamisen tunne vois tuoda paljon uutta elämää. Ja sen ajan jälkeen oisit monta kokemusta rikkaampi ja nähny taas vähän enemmän maailmaa. Tiiät ite kyllä mitä haluut ja kaikki on mahdollista ja siun saatavissa jos vaan uskot niin! :)
Tää ehkä kuulostaa pelkältä sanahelinältä eikä auta mitään, mutta tarkotan kuitenkin sitä mitä sanon. En ite todellakaan elä sillee, niinku puhun, mutta täytyy aina yrittää, en haluu olla tekopyhäkään. Mutta joo, ymmärrän ja tiedän tunteen siitä, että vaikka miten ois mahdollisuus toteuttaa jotain mitä haluaa, niin pelko siitä että jotain sattuu tai kaikki menee pieleen voittaa. Rohkeutta tässä toivoo yksi jos toinenkin aina. Tärkeintä ois varmaan muistaa, että harha-askeleet ja turhuuden tunne on tuttuja monille muillekin, ei olla täällä yksin, ja edelleenkin aikaa on. Kyse on kuitenkin jokaisen omasta elämästä, päätökset pitää tehdä ite ja on (ONNEKS!) vapaus valita. Sitä jää niin helposti miettimään, että miksen tehny asioita toisin, voi kun vois palata ajassa takasinpäin, mut toisaalta se on taas valintakysymys jääkö miettimään niitä menneitä vai päättääkö vaan jatkaa eteenpäin ja koettaa tehdä asioita omasta mielestä paremmin jatkossa. Kaikella on joku tarkotus, eikä siulla toivo oo todellakaan minkään suhteen menny, ei kirjotusten eikä minkään muunkaan. Ja sie tosiaan välität asioista, eri juttu ois jos tuntuis vaan ihan samalta, että antais vaan elämän valua ihan täysin ohitse eikä ees ahistais. Tiedän tunteen siitäkin, et illalla tai nukkumaan käydessä, miten vaan, ajatukset ja ahdistus puskee pintaan kun päivällä on yrittäny vaan ne haudata jonnekin ja olla ajattelematta, mut se ei oo pelkästään huono asia. Mieli haluu käsitellä sen mikä ahdistaa, ja se helpottaa kyllä. Se pitää vaan purkaa, ja hei täältä löytyy monia jotka ymmärtää :) Ahistuksellakin on tarkotuksensa, jossain vaiheessa tajuaa että menneillä asioilla on ollu oma merkityksensä, positiivisestikin. Ja yhdyn edelliseen kommenttiin vielä siinäkin, että tosiaan opiskelet ja päätät asioista sitten ku tuntuu siltä ja aika on kypsä. Jossain vaiheessa on aina pakko tehdä päätöksiä ja ottaa itteensä niskasta kiinni, kyllä se siitä lähtee. :)
Älä huolehdi rakas punatakkinen lapseni, kaikki järjestyy kyllä! Elämä on edessä ja mitään ei oo tässä vaiheessa vielä menetetty. En haluu et sinuu ahistaa noin paljon. :c Ja hei et sie yksin jää! Voin luvata, että yäällä mie oon jos tarviit, ja haluun pitää siut miun ystävänä, oot hei tärkee kuten oon sanonu aiemminkin. :---)<3
Sori tästä tuli nyt tosi pitkä ja kökkö ja kaikkee selitys, mut haluaisin vaan auttaa jotenkin. Ja vielä muistutus toiseltakin kannalta ettet oo yksin:
"No, you'll never be alone
When darkness comes I'll light the night with stars
Hear my whispers in the dark
No, you'll never be alone
When darkness comes you know I'm never far
Hear my whispers in the dark
Whispers in the dark " :)
*täällä, karuja kirjotusvirheitä taas
VastaaPoistaVoi yaah kun työ ootte kirjottanu niin pitkiä ja ihania kommentteja. ;___; <3
VastaaPoistaJon2: Kiitos. Paljon lohduttavia ja toivoa ylläpitäviä sanoja, en osaa ees sanoo mitään tarpeeks järkevää niihin vastaukseks. Pitää yrittää pitää mielessä tuo, että tosiaan jos edes kerran on onnistunut jossain nii ihan hyvin voi myöhemminkin onnistua. :) Kuulostaa muuten aika hurjalta että oot suunnitellu jo niinkin kauas tulevaisuuteen juttuja. :o Onnea niiden toteuttamiseen!
someone: Siitä ei voi koskaan olla varma miten paljon aikaa on vielä jäljellä, vaikka mielelläänhän sitä ajattelis että loppu tulee sit vasta joskus vanhuksena. :/ Ulkomaille lähteminen kiinnostaa nyt taas vaihteeks hyvin paljon, mut kuten aina, raha todennäkösesti pilaa kaiken. Kattoo nyt, jos mie pitäisin taukoo tästä tulevaisuuden ajattelusta kirjotuksien päättymiseen asti. :D Ja ei ollu kökkö selitys, hyvä se oli. :)<3
Ehkä tää tästä vielä, kun koulu taas alkaa ja pääsee ihmisten ilmoille. Ja saa muuta mietittävää, nii ei oo paljoo aikaa omille ahistaville ajatuksille.